keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

Vaikka luinkin vuonna 2015 vain 17 kirjaa, halusin silti laittaa lukemani kirjat tähän haasteeseen sopiviin kohtiin.

1.         Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin:
Riikka Pulkkinen – Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
2.         Kirja, josta on tehty elokuva:
Stieg Larsson – Pilvilinna joka romahti
3.         Vuonna 2015 julkaistu kirja:
4.         Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin:
5.         Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä:
6.         Kirja, jonka nimi on yksi sana:
Outi Pakkanen - Talvimies
7.         Novellikokoelma:
8.         Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle:
         John Green – Tähtiin kirjoitettu virhe
9.         Tietokirja:
10.         Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja:
            Sara Shepard – Valehtelevat viettelijät: Kaivattu
11.         Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut:
            Joanne Harris – Pieni suklaapuoti
12.         Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle:
13.         Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon: 
14.         Tositapahtumiin pohjautuva kirja:
15.         Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään:
            Helen Fielding – Bridget Jones: Elämäni sinkkuna
16.         Kirja, jota äitisi rakastaa: 
17.         Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta:
18.         Yli 100 vuotta vanha kirja:
19.         Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä:
20.         Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella:
            Linda Olsson – Kaikki hyvä sinussa
21.         Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut: 
22.         Muistelmateos tai elämäkerta:
23.         Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä: 
            Elika Gibbs – Unelmien vaatehuone
24.         Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä:
            Dan Brown – Da Vinci -koodi
25.         Syntymävuonnasi julkaistu kirja:
26.         Kirjatrilogia:
27.         Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja:
  Candace Bushnell – Carrien nuoruusvuodet
28.         Kirja, jonka nimessä on väri:
29.         Kirja, jossa on taikuutta:
30.         Sarjakuva-albumi tai -romaani:
31.         Elämäntaito- tai self-help-kirja:
            Marie Kondo – Konmari: Siivouksen elämänmullistava taika
32.         Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi:
33.         Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta: 
34.         Kirja, jonka nimessä on numero:
            Virpi Hämeen-Anttila – Kolmastoista lapsi
35.         Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla:
36.         Runokirja:
37.         Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa:
38.         Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken: 
   Erlend Loe – Tosiasioita Suomesta, Virpi Hämeen-Anttila – Perijät,       Graeme Simsion - Vaimotesti
39.         Kirja, jonka muistat lapsuudestasi:
40.         Tulevaisuuteen sijoittuva kirja:
41.         Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin:
42.         Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua: 
             E L James – Fifty Shades of Grey - Sidottu
43.         Kirja, jossa on yli 500 sivua:
44.         Klassinen rakkausromaani:
             Nicholas Sparks – Illat meren rannalla
45.         Kirja, joka pelottaa sinua:
46.         Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit:
47.         Hauska kirja:
            Helen Fielding – Bridget Jones – Elämä jatkuu
48.         Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä:
   F. Scott Fitzgerald - Kultahattu
49.         Jännityskirja tai dekkari:
50.         Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...