Joulukuussa ei montaa tuotetta loppunut. 4 voi laskea ihan tuotteiksi + 1 näyte. En yleensä säästä näytteitä loppuneisiin, mutta nyt halusin kuvata tuon että muistan joskus ostaa sitä. Tykkäsin todella. Olin päivän ilman kasvovoidetta ja se tuntui, joten koitin elvyttää kasvoja tuolla ja uskoisin että se toimi, koska kasvoja kirveli kun tuo oli naamalla. Muutenkin tuossa oli ihana tuoksu. Kynsilakkapullo on tuon näköinen, koska kaadoin kuivahtaneen lopun kuivumaan paperille tuon viereen ja paperi oli napannut kiinni. Mutta sitten asiaan.
Avon Fantastically Firming vartalokuorinta 200 ml: Sisältää muovirakeita, joten oli todella kuoriva. Välillä tuntui jopa liian kuorivalta tai sitten painoin vain liikaa. Tykkäsin tuoksusta. Ainut miinus on nuo muovirakeet. Ei jatkoon. 4/5
H&M French Manicure päällyslakka 10 ml: Noin sentti oli vielä pohjalla, mutta tämä ei kuivunut enää ollenkaan, joten tämän oli aika mennä. Sivellin oli todella ohut, mutta muuten ihan perus päällylakka. Ei jatkoon eikä taida enää saadakaan. 3/5
The Body Shop Elderflower silmänympärysgeeli 15 ml: Tässä lukee että säilyy avattuna 6 kk, mutta käytin vuoden tätä aamuisin. Ihana viilentävä vaikutus, mutta ei tainnut olla tarpeeksi kosteuttava. Tuli viime vuoden joulukalenterista. Ei jatkoon. 3/5
Dermalogica Skin Hydrating Booster 10 ml: Ihanan riittoisa näyteputeli. Kyllä tämä ehkä vähän silotti ryppyjä, mutta kosteutti ainakin. Vaikea sanoa muuta. Ihan miellyttävä käyttää, mutta en varmaan ostaisi hinnan takia. LivBox 9/16. 4/5
Lumene Lähde Hydration Recovery 4 ml näyte: Tästä kerroinkin jo postauksen alussa. Tykkäsin, mutta ainut miinus siitä etten oikein tykkää geelinaamioista, koska kun niitä pesee pois niin ei näe selkeästi missä kohtaa on vielä naamiota. LivBox 12/16. 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti